myHuittinen logo

Tervetuloa SenioriKinoon

Päivänäytöksiä alennetulla hinnalla

Kinoset-elokuvateatterit Somerolla, Loimaalla, Huittisissa ja Sastamalassa jatkavat suosittua SenioriKinoa eli elokuvien päivänäytöksiä, joissa lipun hinta on kaksi euroa normaalinäytöstä edullisempi. Näytökset ovat kaikille avoimia alennetulla hinnalla, mutta esitysajassa ja elokuvavalinnoissa huomioidaan erityisesti senioriväestöä.

SenioriKino-esityksiin valitaan elokuvauutuuksista varttuneempaa väestöä kiinnostavia ja puhuttelevia, lähinnä kotimaisia,
mutta myös ulkomaisia elokuvan helmiä. Näytökset toteutetaan päivällä valoisan aikaan.

SenioriKino-esityksiä järjestetään aina kun sopivia elokuvia tulee ensi-iltaan.
Elokuva esitetään SenioriKinossa keskiviikkona klo 14:00.

SenioriKinon elokuvat ja esitysajat ilmoitetaan aina ennakkoon Kinosetin nettisivujen lisäksi myös paikallislehdessä.

Seniorikino
· Kaikille avoin elokuvien päivänäytös (ainoa ikärajoitus on elokuvan alaikäraja)· Liput: -2,00 € normaalihinnasta (alennus koskee kaikkia, ei vain eläkeläisiä)

Tule virkistäytymään ja tapaaman muita elokuvissa kävijöitä!

kinoset.fi/seniorikino

KINO 1-2, Sahakatu 2