myHuittinen logo

Huittisten Yrittäjät 90 vuotta

Huittisten Yrittäjät ry on perustettu 28.11.1929. Juhlimme 90-vuotista taivaltamme yrittämisen ohessa koko kuluvan vuoden muistellen vanhoja, mutta miettien koko ajan tulevaisuuttamme.

Yrittäjäyhdistyksellä on toimintaansa edelleen tilaus, sillä alati muuttuvassa maailmassa on yrittäjän haettava tukea toisista pärjätäkseen ympäröivän yhteiskunnan mukanaan tuomissa haasteissa.

Tällä hetkellä jäsenyrityksiä Huittisten Yrittäjissä on hieman alle 300. 

Yrittäjä Gaala

Huittisten Vuoden Yrittäjä julkaistaan pyhäinpäivänä marraskuun alussa pidettävässä Yrittäjä Gaalassa. Juhla on Huittisten Yrittäjien vuoden päätapahtuma, jossa juhlimme meidän jokaisen yrittäjyyttä ja tapaamme toisiamme sekä yhteistyökumppaneitamme. 

Vuoden Yrittäjä

Huittisten Yrittäjät on valinnut vuodesta 1980 alkaen vuoden yrittäjän tunnustuksena hyvin tehdystä työstä. Vuoden Yrittäjien kirjo on moninainen ja valintaan ovat vaikuttaneet oman menestymisen lisäksi yrittäjätoiminnan edistämiseksi tehty työ.

Vuoden 2018 Vuoden Yrittäjä on Jarttu Oy