Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry
Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry on perustettu vuonna 1929 Huittisten Naisvoimistelijat ry –nimisenä yhdistyksenä. Vuonna 1953 seuran nimi muutettiin Lauttakylän Naisvoimistelijat ry:ksi ja seuratarjonnan monipuolistuttua myös poikien ja miesten puolelle, seuran nimeksi otettiin 13.2.1997 Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry.
Seurassamme liikkuu vuosittain yli 400 lasta, nuorta ja aikuista.
Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry:n tarkoituksena on edistää jäsenistönsä keskuudessa liikuntaharrastusta siten, että mahdollisimman moni voisi harrastaa monipuolista voimistelua ja liikuntaa eri toiminta- ja tavoitetasolla.
Seuran tuntitarjonnassa on vaihtoehtoja kaiken ikäisille liikunnanharrastajille, vauvasta aina yhtä taitaviin ja virkeisiin ikivireisiin, aloittelijoista kilpailuryhmiin. Ryhmiä löytyy jokaiselle, myös terveysliikunnasta kiinnostuneille. Sydämenasianamme ovat etenkin lapset ja nuoret, joiden liikkuminen luo pohjan elinikäiselle liikunnan harrastamiselle. Tarkoituksemme on, että jokainen seuramme jäsen löytää ja kokee liikunnan iloa ja riemua.