myHuittinen logo

Huittisten Aurahovin kesäkuulumisia

Seniorikoti Aurahovissa on kesää on vietetty aurinkoisista päivistä nauttien  ja sisällä puuhastellen.


Aurahovin seniorikoti tarjoaa vaihtoehdon vanhassa kodissa asumiselle. 

Suomessa on valtava määrä ikääntyneitä, jotka kokevat oman kotinsa yksinäiseksi, esteelliseksi, turvattomaksi tai muutoin kuormittavaksi paikaksi elää. Näille ikääntyneille
Aurahovin seniorikoti on erinomainen vaihtoehto omaehtoisen ja turvallisen arjen kokemiseen osana yhteisöllistä ympäristöä.

Seniorikodin alakerrassa ovat yhteiset tilat, joihin voi kokoontua ystävien kanssa viihtymään, vaihtamaan kuulumisia, lukea lehtiä tai vaikkapa järjestää tapahtumia.

Kesäkuun alussa Huittisten  Aurahovin asukkaat saivat vieraakseen
Leevi K. Laitisen, joka kertoi meille vaikuttavan elämäntarinansa. 

Kesä ja lämpö saapui!

Ulkoilua ja kunnon kohotusta hienossa suvisäässä.

Huittisten Aurahovin luonnonläheisen ympäristön ulkoilumahdollisuudet ovat hyvät, minkä lisäksi lähistöllä sijaitsee muun muassa Huittisten pääterveysasema ja vain noin kilometrin etäisyydellä Huittisten ydinkeskustasta.

Lataa esite Huittisten seniorikodista

Huittisen Aurahovin esitteestä saat hyvän kuvan siitä, millaisia asuntoja ja minkälaisia palveluja Aurahovi Huittisissa tarjoaa. Esitteessä on myös lisätietoa palvelusetelistä, jota voit kunnalta anoa muuttaessasi Aurahoviin.

Voit ladata ja tutustua esitteeseen tai pyytää esitettä lähetettäväksi kotiisi. Pyydä myös koko 32 asunnon huoneistoluetteloa nähtäväksesi!

Ota yhteyttä sähköpostilla
info@aurahovi.fi
tai puhelimitse
Aurahovi p. 040 715 3099.


Kesäisyyttä myös uusissa työasuissa.
Juhannustunnelmia...
Syntymäpäiväsankareita ja kesäjuhlaa