Mai Huittinen

Sattumasta se kaikki oli kiinni. Vaalean vihreä anglia ajoi kotipihaamme Etelä-Suomessa ja me lapset juoksimme pihalle vastaan. Isä tuli mummun hakureissultaan. Taas oli aika saada mummu talveksi meille asumaan, sillä meillä oli sisävessa ja sisäpeseytymismahdollisuudet, joita mummun mökissä ei ollut. Ja siinä niitä taas oli. Tuliaisia. Tuliaisena Huittisten Lihapoikien tuotteita. Niitä tuotteita joita isä aina ylisti.

Vuodet vierivät Etelä-Suomessa. Nuoruus, aikuisuus, perhe, ero. Aika jätti niin mummusta kuin vanhemmistanikin. Satakunta.
Siellä käynnit olivat harvassa. Mitä sinne lähtemään.

Isän ajeluista meni yli neljä vuosikymmentä. Nyt minulla Satakuntalainen mies ja toinen koti Ulvilassa. Ajelen 2-tietä. Siinä se nyt on, tien oikealla puolen kyltti ”Huittinen”. Lämpimät muistot valtaavat mielen. Pienoisesta kiireestä huolimatta laitan vilkun oikealle. Uteliaisuuteni voittaa. Onhan se nähtävä tämä Huittinen.

Mikä väenpaljous. Mitä täällä tapahtuu?! Miten näin paljon on ihmisiä keskustassa perjantai-iltana, eikö tämän pitänyt olla pienehkö kaupunki. Jonkun staran konsertti kenties? En pysty katselemaan ympärilleni, sillä on keskityttävä liikenteeseen ja suojateihin, sillä ihmisiä tulee ja tulee. Jatkan matkaani malttamattomana, heti perille päästyäni etsin netistä mistä moinen ihmismäärä johtuu. Hullu Yö. Ensikosketukseni Huittisiin oli osunut Hulluun Yöhön. Selailen internettiä, mitä muuta tietoa löytyy Huittisista. Mielenkiintoni herää.

Menee kuukausia. Sunnuntaina 2-tietä takaisinpäin ajaessani, päätän taas koukata Huittisiin. Olin huomannut, että siellä on mökki myytävänä. Ei aietta hankkia moista, osuu lähellä reittiäni niin koukkasen kun uteliaisuus on taas herännyt.

Kaksi vuotta mennyt tuosta koukkauksesta. Ei enää toista asuntoa, mutta mökki on. Myös koukussa Huittisiin. Perjantaina kiire töistä kotiin, jotta pääsemme lähtemään. Kahden tunnin ajomatka. Ja siinä se sitten on, Huittinen.Niin kaunis, mutkaton, viihtyisä, kotoisa. Ja ihmiset, he ovat parasta.

Oliko se sittenkään sattumaa. Vai oliko se veri mikä veti Satakuntaan. Kauvatsalta isä mummun haki meille aina talveksi. Luin, että Kauvatsa on syntynyt kun Huittisten kunnasta erotettiin osa 1800-luvun lopussa. Mökkikauppojen edetessä selvisi, että myyjä tuntee mieheni. Aikaa vain oli vierähtänyt melkein kuusikymmentä vuotta heidän aiemmasta tapaamisestaan. Silloin mieheni ollessa noin vuoden ikäinen oli rva 17-kesäisenä ollut hänen lapsenvahtinaan, mieheni vanhempineen asustaessa Huittisten Meijerissä ennen kuin matka heillä jatkui Köyliön meijeriin.

Oliko Huittinen vain odottanut meitä tulevaksi. Sillä siellä on kaikki.

Eeva-Liisa Vanhatalo