Huittinen tuli elämääni 50-luvulla.

Silloin Lauttakylä oli pieni rauhallinen kirkonkylä ja elämä keskustan ulkopuolellakin aivan erilaista kuin tänään.

Vuosikymmenten aikana olen nähnyt Huittisten kehityksen. Se on ollut tasaista, määrätietoista eteenpäin menoa.

Täällä on ollut onni saada osaavia henkilöitä johtamaan ja tekemään hyviä päätöksiä.

Kaupunki on laajentunut, on rakennettu tehdastiloja, koulu- ja urheilutiloja sekä asuinalueita.

Kaiken keskellä, vähän muita korkeammalla, on mahtava kaupungintalo, jyhkeä ja kaunis, kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kirkko on juhlallinen, kauniin ja hoidetun kirkkomaan ympäröimänä.

Kirkon vieressä seisoo RistoRytin patsas, muistuttamassa, että täältä on löytynyt presidenttikin.

Kaupungin yleiskuva on siisti ja keskustan kukkaistutukset erittäin kauniit.

Erilaisia liikkeitä on niin, että täältä saa lähes kaiken mitä tarvitsee.

Palvelut pelaa – terveyskeskus on hyvä.

Kun nyt vanhana katson tupani ikkunasta, näen viljapellon, taloja, joiden piipuista vielä ”savut nousee”.

Kaiken yllä kaartuva sininen taivas.

Sanotaan, että ”Onni on olotila, jossa ei kaipaa mitään”.

On onni asua Huittisissa, olla huittislainen, näin ajattelee....... isomummu